LOTTA SVÄRDIN KIVI

Aivan taistelutantereen lähettyville suuren kiven juurelle Lotta Svärd oli pystyttänyt vaatimattoman telttansa 14. syyskuuta 1808 Oravaisten taistelun ajaksi. Teltta ei liene ollut muuta kuin tuulen suoja ja pari kuulanreikääkin näkyi teltan kankaassa. Lotta Svärd oli sodan kanttiinin hoitaja ja tarjoili viinaa, tupakkaa ja ehkä vähän syötävää maksusta.

Runeberg kirjoittaa, että hän halusi kauppansa sijoitettuna niin, että hän pystyi seuraamaan rakkaita sotilaitaan ja jos joku taistelussa väsyi savuun ja tuleen tai oli haavoittunut kunnialla, niin hän sieltä sai voimaryypyn.

Nyt hän oli vanha ja kasvot olivat tuulten tuivertamat ja ryppyisät. Hän oli seurannut armeijaa jo vuodesta 1788 Kustaa III. ajalta. Silloin hän oli seurannut miestään , sotilas Svärdiä, kun hän lähti sotaan. Silloin Lotta oli kaunis, silloin hän oli nuori ja ”mustien silmien välke tuon näön häikäisi uljaankin”, Runberg kirjoittaa. Mutta sotilas Svärd kaatui ja hän jäi yksin. Hän jatkoi kuitenkin armeijan mukana, koska sotilastorppa, jossa hän ja Svärd olivat asuneet, sinne hän ei enää voinut palata, koska kaatuneen sotilaan leskellä ei ollut oikeutta torppaan. Uusi sotilas otti torpan käyttöönsä ja leski lähetettiin tiehensä.

Armeija oli kaikki mitä hänellä oli, siitä tuli hänen kotinsa. Hän oli sotilaan ystävä ja sotilaat rakastivat häntä, mutta hän tarkkaili tarkkaan harmaita poikiaan. Runeberg kertoo röyhkeästä ratsumiehestä, joka Oravaisten taistelun jälkeen kerskui uljaana Lotan puodilla kuinka urhea hän oli ollut taistelussa ja täydestä rahapussistaan. Hän halusi tarjota kaikille juotavaa, mutta Lotta oli häntä tarkkaillut, kuinka hän oli taistelussa perääntynyt ja valittanut haavaa olematonta. Lotta katsoi kerskailijaa, nyrkillä osoitti ja sanoi:
” Jumal´auta, tuommoiselle en sois
En pienintäkään pisaraa!”

Mutta pienen matkan päässä istui nuori sotilas kiväärinsä nojaten, verestä läpimärkään takkiin puettuna. Häntä Lotta katsoi äidillisesti ja lämpimästi. Hän sanoi
”Tule poikani, juo huolta se lieventää,
sitä tarve nyt kaikkien ois!”
Hän tiesi kuka nuori sotilas oli ja että hän tuli köyhästä metsän torpasta eikä rahaa ollut ollenkaan.
”Ja saapunehelle Lotta se nyt,
täpötäyteen kaas pikarin
vähäll´ ettei kukkuraks vierähtänyt
pari kyynelhelmeäkin.”
Runeberg otti usein mallia Vänrikki Stooli kirjansa henkilöihin todellisuudesta. Siksi on oletettavaa että Lotta Svärdilläkin oli esikuva.
Perinteen mukaan hänen nimensä oli Brita Johanna Granlund ja hän oli syntynyt Kokkolassa vuonna 1782. Jo 18 vuotiaana hän meni naimisiin1774 syntyneen junkkari Abraham Ahlbäckin (eli Svärdin) kanssa. Kun sota tuli ja junkkari Ahlbäck lähti sotaan, Brita Johanna seurasi häntä. Kerrotaan että hän oli päättäväinen ja tomera nainen. Talonpoika tarjosi kerran hänelle voita ja sanoi painoksi painon jota Brita Johanna ei uskonut. Hän irrotti heti sukkanauhansa, solmi sen voipaketin ympäri ja punnitsi palan puntarilla. Voi oli liian kevyttä ja rangaistus annettiin heti kajahtavana korvapuustina Brita Johannan kädestä ja kehotuksena talonpojalle ettei huijaisi rehellisiä ihmisiä. Hän poltti tupakkapiippua niin kuin sotilaat ja otti joskus ryypyn, mikä teki hänestä suositun.

Oravaisten tappion jälkeen pohjoiseen perääntymisen aikana hän lopetti kanttiininsa.
Junkkari Ahlbäck selvisi, toisin kuin sotilas Svärd, sodasta hengissä ja asui sittemmin Kokkolassa ja sai monta lasta Brita Johannan kanssa. Herra kuoli 1824, mutta Brita Johanna eli vuoteen 1859 eli 80 vuotiaaksi.
Saanen lopettaa vanhan Vänrikki Stoolin sanoihin:
” Niin, helmi hän oli, se eukkonen,
ja helmipä kalliskin;
jos sietikin naurua hiukkasen
toki arvoa runsaammin.”
Runebergin Lotta Svärd on esikuva ja inspiraatiolähde Lotta Svärd- liikkeelle, joka oli vapaaehtoinen puolustusorganisaatio ja jolla oli suuri merkitys Suomelle 1939 – 44 sotien aikana.

Teksti Torsten Onnela
Runebergin sitaatit Paavo Cajanderin suomennoksesta 1889